Viides piste alkaa lomatunnelmissa. Täällä Pohjois-Savossa viikko kymppi on perinteisesti talvilomaviikko. Pisteen auettua huushollissa oli jo erilaisia pussukoita ja nyssäköitä koottuna jos johonkin paikkaan. Perheen kanssa olemme lähdössä pohjoiseen ja tavaraa riittää.

Tähän iloiseen sekamelskaan saimme vielä todeta, että labradorinnoutajanarttumme Ruskalla oli alkanut ensimmäinen juoksu! Jestas, mikä ajoitus.

Olen tehnyt blogikirjoitukseni perjantaisin, mutta nyt perjantain täytti viimeiset pakkaamiset sekä juoksupöksyjen ompeleminen. Lomalle lähtömme sai vielä syvän huokauksen, kun pyykinpesukoneemme hajosi sopivasti perjantai-iltana, kun viimeiset pyykit piti pestä ennen lomareissun alkua.

Tästä perjantaista olisi saanut jo vaikka kuinka monta kolmen kuvan sarjaa. Iloinen ompelimo kolmella juoksypöksyllä varustettuna tai pyykinpesukoneen hajoamisen seurauksena tullut kaapin ja lattian jynssäys. Oi, miten olisi ollut kiva kuvata sitä ruljanssia, kun kaapista oli kaikki tavarat ripoteltu pitkin kodinhoitohuonetta ja poistovettä oli vähän siellä ja täällä. Sitten ajattelin teitä ja osin itseäni, ettei tuollaisesta dramatiikasta taida saada kovinkaan mieltäylentäviä kuvia, joten päätin jättää kuvaamisen ja koko pisteen tekemisen tuonnemmaksi. Olenhan nyt lomalla.

Lauantaiaamusella lähdimme ajelemaan kohti Pyhätunturia. Matkalla sain idean, että teen kuvakertomuksen paikannimistä joista ohi ajelemme. Matkan varrella kun on paljon "Raamatullisia paikannimiä" kuten Ristijärvi, Irni, no se on toisin päin Inri sekä Mooseksen kuru, päätepysäkki on Pyhä, sekin kuin suoraan lapsityön vuosiaiheesta: Pyhä.  Liikkuvasta autosta oli hankala saada selkeää kuvaa ja idea tuli vasta kun Ristijärvi oli jo ohitettu joten se siitä sitten.

Mutta nyt olemme täällä Pyhätunturin juurella ja rinteestä loistavat valot upeasti mökkimme ikkunoista sisälle. Saapa nähdä josko vaikka jonkun kolmen kuvan sarjan sitten täältä laittelen. Kävin kommentoimassa blogeja ja nyt olen saanut tämän tekstin valmiiksi, joten olen jonkin verran saanut viidettä pistettä eteenpäin.

Ja nythän juuri tajusin, että myös kuudennen pisteen tehtävät tulevat lomanvieton aikana. Uups, saanhan hiukkasen armoa tähän asiaan näin loman kunniaksi, saanhan!

Pyhäterveiset

Leena